tiistai 18. elokuuta 2015

Kesän kuulumisia!

Ponitaivaan kesäkuukaudet ovat olleet täynnä ohjelmaa. Kesäkuussa ratsastettiin alkeis- ja jatkokursseja varsin viielässä säässä. Viikonloput on vietetty yhdessä sun toisessa tapahtumassa menestyen ja kokemusta keräten. Tästä tulee varsinainen kuvapostaus, koska kuvathan kertovat enemmän kuin sanat. Kaikkea en edes muista, niin valtavasti on ollut hienoja suorituksia ja taidonnäytteitä!

Tytöt suorittivat poniravikorttikurssin Jokimaalla kesäkuussa ja kaikilla on nyt lupa ajaa kilpaa:)

Ensimmäiset korttikurssilaisten ravit juostiin Orimattilassa 26.7. Klimppi kipitti neljänneksi ilman laukkoja ajalla 3.34 ja Ursula yhdeksänneksi pienen laukan kanssa. Tässä vasemmalta: Ursula, Vallu ja Klimppi Orimattilassa 7.8.



 Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut ratsastettiin heinä-elokuun vaihteessa. Ella sai Ruun kanssa perjantain karsinnasta finaalipaikan lauantaille ja ratsasti finaalissa ensimmäisen He A ratansa upeasti prosentein 57,2. 

Tuula, meidän jokaisen esimerkkitreenaaja ;) ratsasti siistin kouluradan Ruun kanssa perjantaina aikuisratsastajien karsintaluokassa. 
Laura ratsasti Helmillä senioreiden karsintakilpailussa. Helmillä oli ajatukset iltapäivällä jo jossain muualla ja keskittyminen sen mukaista. Hyväksytty tulos He B radalta!
Ester ratsasti rohkeasti ensimmäiset koulukilpailut (!!), mutta Neten mielestä sää taisi olla liian kuuma tai koulurasastus muuten vaan tukalaa ja poni oli varsin vetelänä:)

Tässä on Helmi, joka lunasti paikkansa parhaana tuntiponina! Roosa voitti Helmin kanssa poniratsastajien pronssia kouluratsastuksessa! Koko viikonloppu mestaruuskilpailuissa oli varsin jännittävä, paljon taitavia ratsukoita kisaamassa. Opet on tosi ylpeitä jokaisesta rohkeasta ratsastajasta!



Vermon kansallinen poninäyttely oli 25.-26.7. Sunnuntaina esiteltiin Suomenpienhevosia. Mukana oli koko katras. Tässä uusin tuttavuus. Vuotias tamma Villin Viettelys, eli Pikku V. Sai II-palkinnon ja opetteli käyttäytymään kehässä:)

Merimaan Ruhtinas. II-palkinto ja luokkavoitto. 

 Roosa ja Karvinen voittivat keskivaikean ohjasajon ja Karza valittiin ajo- ja ohjasajoluokista Päivän ajoponiksi! Roosa ajoi myös oman Vattu-poninsa kanssa valjakkoluokan ja Vattu teki hyvän ja tasaisen suorituksen.


Miika ja Lilja osallistuivat ratsastusluokkiin. Miika Vallulla ja Lilja Rian kanssa. Lilja tuli toiseksi, Miikalla taisi hieman keskittyminen herpaantua:)




Kansainväliset shettisnäyttelyt pidettiin 14.-16.8. Ypäjällä. Ponitaivaasta lähti 13 hengen porukka ja lisäksi viisi ponia. Avajaiset vietettiin perjantaina ja kaikki ponit olivat siellä esiintymässä.

Yleisön suosikki sinnitteli jerusalemin suutari-leikissä lähes loppumetreille asti.


 
Hauska otos sukulaisista. Vasemmalta: Vattu, Vatun poika "Kartsa", Klimpin poika "Gigolo", Klimppi ja toinen Vatun poika Kartsa :)

My little pony-katrilli.

Camilla legopalikka, tanskaa edustava osallistuja jerusalemin suutarissa.

Soila edusti Suomea kansallispuvussaan ja voitti "yllättäen" hauskan leikin.
Soila ja Annika olivat myös Vallun ja Ursulan kanssa katrilli-näytöksessä avajaisissa.


 
Lilja ja Karvinen voittivat ratsastusluokan ja saivat ridden reserve Champion palkinnon, eli palkittiin toisiksi parhaana kaikista ratsastusluokista. Voittivat myös Kaunisrannan kasvattajaluokan tyylikkäästi. Tuomari kehui ratsastajan istuntaa vuolaasti:)


Miika ja Klimppi tyylikkäinä ratsastusluokassa!


Roosa tuli toiseksi valjakkoluokassa Vatun ja Karsvisen kanssa. Ella toimitti Groomin virkaa. 

Annika ratsasti Vallulla Working Hunter luokassa, sekä Ursulan kanssa ratsastusluokassa, molemmissa oli upeita poneja ja paljon ratsastajia!


Jotta onnistumisia ei olisi liian vähän, niin Lia lähti sunnintaina kokeilemaan Ruun kanssa miten 80 ja 85cm esteradat sujuu. Pronssia toi tullessaan suomenpienhevosten estemestaruuskilpailuista! Tästä ponista kuullaan vielä.. ;)

Valtavat Onnittelut jokaisesta hienosta suorituksesta tänä vuonna! Vielä on muutama jäljellä. Soila lähtee viikonloppuna Rian kanssa poni breeders -kilpailuihin ypäjälle. Ella siitä seuraavana Ruuna kanssa kisaamaan pienhevoscupin finaaleja. Ruu ja Neilikka osallistuu samana viikonloppuna suomenhevosten laatuarvostelun finaalii. Jännitettävää riittää!


Tänä kesänä on pelattu ahkerasti polocrossea! Playsson.net kävi tekemässä siitä jutun ja videon.



Soila laittoin Nastalle alkukesästä valjakkovaunut perään, kuvassa näyttää hyvälle, todellisuudessa hieman jännitystä vielä ilmassa.

Lilja kävi hyppäämässä kesäkuussa Karvisen kanssa takkulassa estekisat. Hyvältä näyttää!


Syksyn normaalit tunnit pyörähti tällä viikolla käyntiin ja lauantaisin luvassa erilaisia tehokursseja. Aloitetaan esteillä. Alkeisesteet 3x ja perään Esteet 60cm ja +.  Ponitaivaan fb sivulta voit seurata ajankohtaisia tallin tapahtumia, tuntitarjontaa yms.

Mukavaa loppukesää kaikille!
Nähdään tallilla!

-Iiris



sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Näyttelyhulinaa!

Näyttelykauden avasi Neilikka Suomenhevosten laatuarvostelukarsinnoissa 18.4. Harjussa. Palkittiin upeasti parhaana 3 -vuotiaana pienhevosena. 

Kouvolassa oltiin 28.4. Mukana oli kaksivuotiaat Vanilija ja Riemu, sekä kolmevuotiaat Neilikka ja Leija. Kaikkien askellajit esitettiin ajaen, varsin hupaisaa oli ajaa ratsu-Riemua kilpakärryistä pitkin Kouvolan ravirataa:) 

Vanilija

Leija

Riemu


Forssan pilvenmäen raviradalla oli Suomenhevosten show-näyttelyt 16.5. johon lähdettiin kuuden hevosen voimin. Hulinaa riitti, hevosia oli n. 80, sää suosi ja järjestäjille kiitokset varsin sujuvasta aikataulusta! Ruu ainoana sai 1. palkinnon ja palkittiin Best In Show -kehässä 8/12 palkinnolla! Muut palkittiin hyvillä 2. palkinnoilla. 
Tulokset
http://www.suomenpienhevonen.fi/shownayttely_tulokset.pdf

Ruu

Ruhtinas

Neilikka

Vanilija liihottaa

Isäukko Tintin Timjami vasemmalla ja jälkeläiset Hagelundin Aarre, Tintin Neilikka, Merimaan Riemu ja Merimaan Ruhtinas


Seuraavana päivänä vaihdettiin rotua ja lähdettiin Shettisten kanssa Savijärvelle kilpailemaan käyttöluokkia. Vatulla ja Klimpillä taisi olla menomatkalla kiistaa siitä kumpi voittaa, sen verran kopissa kolisteltiin;)

Roosa meni helpon valjakkoluokan Vatun kanssa ja keskivaikean Karvisella. Molempien suoritus tasainen, mutta ei pärjännyt isommille. Hyvä kauden aloitus:)

Soila voitti Vallun kassa keskivaikean ohjasajoluokan. 

Annika ratsasti Ursulalla hienosti toiseksi vaikeassa ratsastusluokassa.

Lilja ratsasti keskivaikean ratsastusluokan Karvisella ensimmäistä kertaa ihan itse! 

Miika ratsasti Klimpillä alle 4-vuotiaiden käyntiluokan:) 

Lilja viipotti vielä agilityradan Klimpin kassa!


Eilen Roosa ja Lilja olivat kilpailemassa käyttöluokkia Anjalassa. Roosa sai finaalipaikat vaikeaan valjakkoluokkaan ja keskivaikeaan ohjasajoon Karvisen kanssa! Käyttöluokkafinaalit ovat elokuussa ikaalisissa. 

Muita kuulumisia!


Olet ehkä huomannut että pihalla vilistää joukko pienempiä vuohia ja pari lammasta. 
Vuohet Neiti Näpsä ja Kaino Vieno ja lampaat Musta ja Affe ovat päässeet pikkutallista kesän viettoon. Kaikki ovat kilttejä otuksia.


Ponit pääsivät laitumille! Lihavimmat nyhtää juurinen heinänkorsia köyhemmästä pellosta ja hoikemmat massankeräjät pääsi rehevimmälle laitumelle:) 
Väliaikaisasukki Aba lähti takaisin Takkulaan. Toivotetaan Aballe kakkea hyvää:)

Jotta laumassa ei olisi yhtään vajausta, muutamaa tuntia myöhemmin tontille saapui Neiti Viettelys. Vuotias suomenpienhevostamma Villin Viettelys. Sen kanssa aloitetaan ohjasajo- ja ajoharjotukset heti ensi viikolla:)

Kyytöt suuntasivat tänään järven toiselle puolelle kotilatumille. Muutama jää vielä talliin poikimaan ja odottelemaan seuraavaa siirtoa.

Kesä tulee hurrrjaa kyytiä! Eka alkeiskurssi pyörähtää heti kesäkuun alussa käyntiin ja tallissa riittää hulinaa:)

Muistuttelen vielä tallin aukioloajoista kesäaikana. Ma-Ke klo 10-19.30, to-pe klo 16-19.30. Viikonloppuisin talli on suljettu. Muina aikoina sovitaan erikseen ponien liikutteluista yms.


-Iiris





keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Asukkiesittely: Nasta, Squrre ja Pee

Kaunisrannan Anastasia

Minä näin Nastan ensimmäisen kerran sen ollessa pariviikkoinen. Nasta oli jo silloin täysiverinen prinsessa. Se seisoi emänsä Amandan edessä laitumen aidan vieressä ja esitteli itseään, olihan se keijuprinsessa verrattuna kasvinkumppaneihinsa lutuisen pörröisiin shettiksiin, kuten Kaunisrannan Valiantiin, joka syntyi samana kesänä Kaunisrannan tilalle. Minä hoidin Nastaa paljon sinä kesänä ja se myi itsensä minulle. Syksyllä Nasta muutti emänsä kanssa luokseni Lahteen vuokratalliin, jossa Squrrekin asusti silloin. Emä ja varsa vieroitettiin ja Amanda lähti taivaslaitumille sairastuttuaan kimosyöpään jo ennen Nastan syntymää. 
Nasta lähti yksivuotiaana Karjalohjalle kasvamaan ja ajo-oppiin, josta palasi sitten Ponitaivaaseen kolmivuotiaaksi kääntyessään. Nasta on ollut Drama Queen ihan pienestä saakka, asioista vain piti tehdä hiukan numeroa, vaikka muuten ihan toimiva olikin. Nasta oli hyvä ajaa, joskin erittäin  nopea liikkeissään, saatoit huomata yhtäkkiä olevasi matkalla kotiinpäin, kun vielä hetki aiemmin olit matkalla pois kotoa. Ratsukoulutus ei tuottanut mitään ongelmia. Vasta oivallettuaan, että kaikki ratsastajat eivät pysy nopeissa liikkeissä mukana, Nasta keksi ruveta viihdyttämään itseään poistumalla tilanteista, kun ne kävivät sen mielestä tylsiksi. Nasta on kilpaillut sekä esteillä, että koulussa. Seuratasolla ihan menestyksekkäästikin, mutta isommista kisoista ei toistaiseksi ole meriittejä tullut. Nasta on miellyttävä liikkeinen ratsastaa ja omaa täysin kieroutuneen huumorintajun, mutta kiltti se on aivan ehdottomasti. 


Lia ja Nastan ensimmäisiä koulukilpailuja.

Squrre ja Nasta

Nasta astutettiin Squrrella ennen Squrren ruunaamista ja Nasta varsoi kaksi vuotta sitten Murun (Sealand Treasure) joka kovasti muistuttaa emäänsä, joskin on perinyt luonteeseensa tasaisuutta isältään.

Soila kilpailee Nastan kanssa tällä hetkellä. 

Shamrock Silent Squadron 
Squrre tuli minulle ajo-opetukseen Kaunisrannan siittolasta syksyllä 2005. Squrre oli silloin 7-vuotias. Opetimme sen ajolle, missä siitä tulikin hyvin toimiva ja jatkoin ratsukoulutusta eteenpäin, perusasiat osasi hyvin. Squrre jäi minulle ja muutti mukanani seuraavana keväänä Karjalohjalta Lahteen. Kesän astui Lopella Kaunisrannan siittolassa, jolloin mm. Pee (Foxstar  Pilar) oli astutettavana ja ensimmänen kasvattimme Sealand Rock sai alkunsa. Syksyllä siirryttiin taas Lahteen ja kesällä 2007 Squrre oli Peen kanssa ensimmäinen poniasukki Ponitaivaassa, itseoikeutettu kukkulan kuningas. Squrre toimi jalostuskäytössä kesäaikaan aina vuoteen 2011 saakka jolloin päätimme lopulta ruunata sen, jotta se saisi nauttia suuren laumansa seurasta rajoituksetta. 
Squrre on kilpaillut aina Pohjoismaiden mestaruustasolla asti kouluratsastuksessa ja hyppykapasiteettiakin siltä löytyy metrin esteille, se ei vain ole ihan helppo, kun on melkoisen nopea käänteissään. Nopeutta on ihan todistetusti, Porvoossa voittanut laukkakisatkin. 
Olen vuosien varrella monta Squrren jälkeläistä kouluttanut ja yhteistä niille on miellyttävä, yhteistyökykyinen luonne ja hyvä laukka. Squrre on todellinen opetusmestari, se on tehnyt töitä ratsastusterapiassa vuodesta 2006, tuntityötä ja kisannut yhtaikaa. Kiltti ja kärsivällinen, vaativa kuitenkin, ei anna ilmaiseksi asioita. Vaikkei ori enää olekaan, Squrre on silti kukkulan kuningas Ponitaivaassa elämänsä loppuun saakka, jonka toivomme olevan kymmenien vuosien päässä.



Christa kilpaili Squrren kanssa aktiivisesti



Foxstar Pilar
Pikku-Peen ostin poikani poniksi vuonna 2004 sen ollessa 2-vuotias. Opetimme Peen ajolle ja kolmivuotiaana poikani aloitti sen ratsastukseen totuttamisen. Pee starttasi poniraveissakin muutaman kerran kolmivuotiaana, ollen nopein 3-vuotias welshponi. Pee oli kolmivuotiaana astutusreissulla Ruotsissa asti, Burhultsin siittolassa, jääden kuitenkin tyhjäksi, seuraavana kesänä se astutettiin Squrrella ja jäi tiineeksi. Vuonna 2007, henäkuussa ne Squrren kanssa muuttivat Ponitaivaaseen ja Pee varsoi Sealand Rockin ”Ärrän” 15.7.07. Pee teki alkuvuosina paljon tunti- ja terapiahommia, mutta on aina tykännyt ajohommista enemmän. Lopulta se alkoi leipääntyä kentän kiertämiseen toden teolla ja muutti Sammattiin viime keväänä lähes vuodeksi kokeilemaan toisenlaista elämää. Pee taisi kuitenkin kaivata kotiin ja palasi tämän vuoden alussa ja tekee nyt pääsääntöisesti ajohommia tai maastoilee ja pysyy kotona koko lopun elämänsä.



Pee aisojen välissä ja Nasta leijailee mukana.


Ärrä


-Lia